Sellaista traktoria ei maatalous ollut vielä koskaan nähnyt. Kun ensimmäinen XERION 2500 vuonna 1997 esiteltiin, se ällistytti ammattikunnan: 250 hv, portaaton vaihteisto, neljä samankokoista pyörää, kaksi ohjattavaa akselia, neljä kytkentä- ja asennuskohtaa sekä kääntyvä ohjaamo. Erilaiset koneen päälle asennettavat laitteet – silppuamiseen tai juurikkaiden nostamiseen – osoittivat selvästi, että kone oli paljon muutakin kuin pelkkä peltotraktori. Ja sitä XERION’in pitikin olla alusta alkaen.
Ympäri vuoden käytettävän ja myös sadonkorjuutöitä tekevän järjestelmätraktorin kehittäminen oli visio, jonka parissa CLAAS oli työskennellyt vuosia. Näin ollen XERION 2500’lla voitiin tehdä muitakin, kuin tavanomaisia muokkaus-, kylvö- ja paalaustöitä. Sitä voitiin käyttää myös itsekulkevien korjuukoneiden korvaajana. Erikoisrakenteillaan se soveltui jopa raivaukseen, silppuamiseen ja muihin erikoissovelluksiin.
Juuri tämän monipuolisuuden vuoksi XERION ei aluksi ollut helppo asiakkaille. ”Monet ovat kysyneet, miksi traktori tarvitsee niin monia toimintoja”, selittää CLAAS-myyntiyhtiön traktoreiden tuotepäällikkö Helmut-Hendrik Heppe. "Kesti jonkin aikaa, ennen kuin viljelijät näkivät tämän koneen heille tarjoamat edut."
250 hevosvoimasta 530 hevosvoimaan.
Vuodesta 2004 alkaen - XERION 3800/3300 mallien esittelyn myötä - traktorikonsepti vakiintui. Nykyään viljelijät ja urakoitsijat käyttävät XERION’ia maailmanlaajuisesti. Jopa 400 konetta valmistetaan vuoden aikana.
Muutaman viime vuosikymmenen aikana XERION on parantunut kaikilta osin. Kun XERION 2500 oli 6,30 metriä pitkä ja 3,50 metriä korkea, nykyinen XERION 5000 on 7,49 metriä pitkä ja jopa 3,80 metriä korkea. Pyörät ovat nyt 2,25 m korkeat eivätkä enää 1,95 m. Moottorin tilavuus kasvoi alkuperäisestä 8 litrasta 12 litraan ja teho 250 hv:sta 530 hv:aan. Hydraulisten hallintaventtiilien määrä on kaksinkertaistunut: alkuperäisestä neljästä kahdeksaan.
Myös XERION’in saatavissa olevat versiot ovat lisääntyneet. Se on nyt saatavana myös TRAC-, TRAC VC- ja SADDLE TRAC -malleina, joissa ohjaamo on sijoitettu moottorin päälle. Lisäksi koneen sisäistä tekniikkaa on kehittynyt edelleen. Ohjausyksikössä – CLAAS'in elektronisessa tietojärjestelmässä ”CEBIS’issä” – on nyt suurella resoluutiolla oleva värinäyttö ja kameranäytöt.




